Väylät auki

Väylät auki -projektin tavoitteena oli erityistä tukea tarvitsevien saaminen mukaan työelämään. Tavoitteena oli ammatillisen koulutuksen keskeyttämisten vähentäminen erityisesti erityistä tukea tarvitsevien kohdalla. Yhteistyö opiskelijan lähiverkostoon, oppimisen polun yksilöllinen suunnittelu sekä henkilöstökoulutus ja ohjaus olivat kehittämisen kohteena.

Opiskelijan polku työelämään syntyi projektin tuotoksena. Projektissa toteutui VARPU-opas. Monialaisuuden merkitys korostui (esim. kuraattorit ja asuntolanhoitajat) ja opiskelijahuolto tehostui hankkeen myötä. Projektin loputtua yhteistyötä eri toimijoiden kanssa jatkettiin ja myös monialaista verkostotyötä jatkettiin. Projektin myötä oppilaitosten välinen hyvien käytäntöjen jakaminen helpottui. Henkilöstön VARPU-opas on edelleen käytössä.

Projekti toteutettiin ajalla 1.10.2008–30.9.2011 ja sen rahoitti Euroopan sosiaalirahasto (ESR). Projektin toteuttaja oli Siika-Pyhäjokialueen koulutuskuntayhtymä ja kumppani oli Ammattiopisto Luovi.

 

Hei! Kuulisimme mielellämme palautteesi sivustostamme, jotta voimme palvella jatkossa entistä paremmin.

Miten arvioisit Luovi.fi -sivuston käyttökokemuksesi?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.