Uusi suunta – uudet tekemisen tavat

Uusi suunta – uudet tekemisen tavat -projektissa kehitetään Ammattiopisto Luovin toiminnan johtamiseen ja osaamisen johtamiseen uudenlainen toimintamalli sekä sen tueksi tarvittavat työvälineet.

Uudessa toimintamallissa organisaation strategia määrittää suuntaa ja reunaehtoja, mutta mallissa korostuu työntekijän vastuu oman toimintansa johtamisesta itse asettamiensa konkreettisten tavoitteiden mukaisesti (aktiivinen strategiatoimijuus). Tavoitteena on, että uusi toimintamalli on yksinkertainen sekä helposti hahmotettavissa ja hallittavissa kaikilla organisaation tasoilla. Toimintamalli mahdollistaa keskittymisen laadukkaaseen arkityön tekemiseen, joka perustuu tavoitteiden asettamiseen ja niiden toteutumisen seurantaan.

Kehittäminen toteutetaan yhteistyössä Heli Pietilän / ZoomIN kanssa. Hänen väitöskirjatutkimuksen (2015) tuloksia sovelletaan uuden toimintamallin kehittämisessä. Sari Raivo / Leading Partners tuo kehittämiseen osaamista digitaalisuuden mahdollisuuksista. Hanketyöskentely toteutetaan työpajoissa, joihin osallistuu eri henkilöstöryhmien edustajia. Tavoitteena on, että uusi toimintamalli on käytössä syksystä 2017 alkaen.

Kehittäminen toteutetaan Työsuojelurahaston osarahoituksella 1.6.2016-31.7.2017.

 

 

 

Hei! Kuulisimme mielellämme palautteesi sivustostamme, jotta voimme palvella jatkossa entistä paremmin.

Miten arvioisit Luovi.fi -sivuston käyttökokemuksesi?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.