Arkisto

Avainsana: ammatillinen peruskoulutus

Haku päällä!

Monen nuoren, ja vähän vanhemmankin, elämässä eletään nyt jännittäviä ja ehkä hieman stressaaviakin aikoja. Tällä viikolla startannut yhteishaku on vakava paikka ammattiaan valitsevalle hakijalle. Tarjontaa on joillain aloilla runsaasti, ja toisaalta joihinkin ammatteihin voi olla useampikin vaihtoehtoinen polku. Hakeutumisvaiheen ohjauksen…

Kehittämistyö vaatii joustavaa yhteistyötä

Vuosi lähenee jo loppuaan ja Varmuutta Valmasta –hankkeessa tehdään tiiviisti töitä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tavoitteita hankkeelle oli asetettu näin lyhyeksi, vuoden hankeajaksi, melko paljon. Luovin osalta hanke on käytännössä sisältänyt kaksi eri aihekokonaisuutta ja nivelvaiheyhteistyön kehittämistä kuvasinkin jo edellisessä hanketta…

Työn raivaajat! Osaamista yhdessä

Opiskella ammatillisessa oppilaitoksessa. Mitä se tarkoittaa? Ammatillinen oppilaitos on käsite, joka kahden sanan kautta kertoo meille olemassaolonsa merkityksen ja toimintansa tavoitteen. Opiskelu ammatillisessa oppilaitoksessa sisältää ammatin ja opin. Opiskelun tähtäimessä on siis sijoittuminen yhteiskuntaan ammatillista osaamista oppimalla. Opiskella ammatillisessa erityisoppilaitoksessa.

Löytyykö Telmalle töitä?

Opiskelija valmentautumassa kaupan alan työtehtäviin. Tavoitteena työ ja itsenäinen elämä – pätee varmaankin jokaisen nuoren kohdalla.  TELMA-koulutus on vaihtoehto silloin, kun ammatillinen (perus)tutkinto ja työllistyminen tutkinnon ammattitaitovaatimusten mukaisiin työtehtäviin on erityistä tukea tarvitsevalle nuorelle liian haastava. TELMA-koulutus mahdollistaa yksilölliset…

Työn raivaajat! – Yritysyhteistyötä Joensuun seudulla

Työharjoittelussa olevia Liperin opiskelijoita yhdessä ohjaajan kanssa kauppapuutarha Viherkasteella. Ammatillinen koulutus Käsämässä sai alkunsa sodassa tuberkuloosiin sairastuneiden sotilaiden kouluttamisesta ammattiin 70 vuotta sitten, jolloin koulutusta toteutettiin hyvin työvaltaisesti. Tätä perintöä olemme jatkaneet vuosien saatossa ja nykyisin se toteutuu yhteistyössä työpaikoilla. Työelämäkumppaneiden kanssa…

Komentajan talo puhtaan oppilaitosrakentamisen mallina

Komentajan talo on noussut harjannostajaisvaiheeseen. Oulun vanhalle kasarmialueelle Intiön kaupunginosaan on rakenteilla Ammattiopisto Luovin uusi koulutusyksikkö, joka kantaa suuria odotuksia. Rakennusprojektin aikana on nykyaikaisten koulutustilojen lisäksi kiinnitetty aivan erityistä huomiota siihen, että sen lopputuloksena olisi sisäilmaltaan ensiluokkaisen terve ja…

Tule sinäkin työn raivaajaksi!

Ammattiopisto Luovi viettää kymppijuhliaan työn merkeissä. Työelämässä kaikista heikoimmassa asemassa olevien huomioiminen saa uuden ulottuvuuden, kun juhlavuoden työ laajenee kampanjan avulla. Työn raivaajat!  -kampanja on kymmenvuotiaan Luovin lahja satavuotiaalle Suomelle. Uutiset Suomen talouden elpymisestä ja talouskasvun mahdollisesta alkamisesta ovat erityisen…

Työ tekijäänsä opettaa

Ammatillisen koulutuksen uudistamisessa yhtenä keskeisenä tavoitteena on lisätä oppimista työpaikoilla. Työpaikat eivät pysty tuosta vaan ottamaan vastuuta opiskelijoiden kouluttamisesta, vaan tarvitaan yhteistä kehittämistyötä. Opin duunissa –projektissa kehitetään erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille soveltuvia oppimisratkaisuja yhteistyössä työpaikkojen kanssa. Tavoitteena on kehittää pedagogisia…

Kodinhuoltajaopinnoista työelämään

Mahtoiko Jenniina katsoa nuorempana paljon kokkiohjelmia televisiosta, sillä hänen haaveenaan oli opiskella kokiksi? Jenniina kävi peruskoulun jälkeen Valma-koulutuksen Ammattiopisto Luovin Alavuden yksikössä. Tämän jälkeen hän laittoi hakupaperit Alavuden yksikköön ykkösvaihtoehtonaan kokkiopinnot. Hän ei tullut valituksi. Koska…

Ravintola Manseri on Luovin uusi työvaltainen oppimisympäristö

Iida Törmä ja Maria Anesmaa valmistelivat Ravintola Manserin salia juhlakuntoon. Ravintola Manserin avajaisia vietettiin torstaina 30.3. Tampereella. Luovin Tampereen yksikössä sijaitseva opetusravintola käynnisteli toimintansa viime toukokuussa ja elokuussa aloittivat ensimmäiset opiskelijat hotelli-, ravintola- ja cateringalan perustutkintourakkansa ravintolan tiloissa. Ravintola…

Hei! Kuulisimme mielellämme palautteesi sivustostamme, jotta voimme palvella jatkossa entistä paremmin.

Miten arvioisit Luovi.fi -sivuston käyttökokemuksesi?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.