Luovin johtajaksi Hannu Koivula

koivula_hannu_www24052016Ammattiopisto Luovin uudeksi johtajaksi on nimitetty 1.9.2016 alkaen Hannu Koivula, joka toimii tällä hetkellä Luovin koulutustoiminnan johtajana. Luovin nykyinen johtaja Tarja Mänty siirtyy eläkkeelle vuoden 2016 lopussa.

Koivula on toiminut Luovin koulutustoiminnan johtajana ja johtajan sijaisena vuodesta 2010. Sitä ennen hän oli mm. Luovin Pohjois-Suomen aluejohtajana. Hän aloitti Luovin edeltäjässä Merikosken ammatillisessa koulutuskeskuksessa vuonna 1997 vastaavana erityisopettajana. Koulutukseltaan hän on insinööri ja erityisopettaja.

-Hengitysliiton liittohallitus painotti valintaa tehdessään Koivulan pitkää kokemusta ja näkemyksellisyyttä ammatillisen erityisopetuksen tulevaisuuden haasteiden edessä. Koivulan johdolla Luovi pystyy parhaiten vastaamaan edessä oleviin muutoksiin. Luovin toiminnan jatkuvuuden mahdollisimman joustava turvaaminen on myös tärkeää, sanoo Hengitysliiton toiminnanjohtaja Markku Hyttinen.

Ammattiopisto Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Sen koulutustarjontaan kuuluvat valmentava koulutus, ammatilliseen perustutkintoon johtava koulutus sekä ammatillinen lisä- ja täydennyskoulutus. Suomen suurimpana ammatillisen erityisopetuksen tarjoajana Luovi profiloituu voimakkaasti myös ammatillisen erityisopetuksen kehittämiseen.
Luovi toimii yli 20 paikkakunnalla. Ammatillisessa peruskoulutuksessa on vuosittain 1 470 opiskelijaa sekä ammatillisessa lisä- ja täydennyskoulutuksessa 300 opiskelijaa. Henkilöstöä on noin 700.

Ammattiopisto Luovi on osa Hengitysliittoa ja toteuttaa opetus- ja kulttuuriministeriön Hengitysliitolle antamaa koulutustehtävää. Hengitysliitto on toiminut yksityisenä koulutuksenjärjestäjänä ammatillisen erityisopetuksen koulutuskentällä jo 70 vuoden ajan.

Lisätiedot:
Markku Hyttinen, toiminnanjohtaja, Hengitysliitto, puh. 040 516 3641
www.hengitysliitto.fi

 

Hei! Kuulisimme mielellämme palautteesi sivustostamme, jotta voimme palvella jatkossa entistä paremmin.

Miten arvioisit Luovi.fi -sivuston käyttökokemuksesi?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.