Globaaliin toimijuuteen valmentaminen

Ammattiopisto Luovi on mukana neljässä Opetushallituksen rahoittamassa globaaliin toimijuuteen valmentavissa kansainvälisyyshankkeessa. Hankkeet jatkuvat vuoden 2021 loppuun saakka.  

Hanketta rahoittaa

Opetushallitus rahoittaa hanketta.

Responsible global agents

Tässä Vamian koordinoimassa hankkeessa on tuotettu materiaaleja turvallisuuteen, vastuullisuuteen ja Suomi-kuvaan. Lisäksi partneriverkosto, johon Luovin lisäksi kuuluvat myös Omnia, Kainuun ammattiopisto ja Samiedu järjestää teemoihin liittyviä seminaareja. Valmistelussa on valtakunnallinen kansainvälisyyteen liittyvä tutkinnon osa.  

Oikea vastaus on Kanada

Seitsemän oppilaitoksen verkoston tavoitteena on rakentaa kumppanuuksia opiskelija- ja henkilöstöliikkuvuuteen kanadalaisten ja suomalaisten oppilaitosten välillä. Kerran vuodessa järjestetään myös kokkikiertue Suomessa, jolloin kanadalaiset ammattilaiset opettavat Suomessa verkoston oppilaitoksissa. Hanke on monialainen. Yhteistyökumppanit ovat Albertassa, Manitobassa, Ontariossa, Quebecissä ja uusimmat löytyvät Itärannikolta Nova Scotiasta ja New Brunswickistä.  

Go Global eli KEVA-verkosto

valmentaa erityisesti kehitysyhteistyöhön ja vapaaehtoistyöhön. Kohdemaat ovat Nepal, Tansania, Uganda ja Namibia. Liikkuvuusjaksoja on sekä opiskelijoille että henkilöstölle. Verkostossa on kehitetty 15 osaamispisteen Minun maailmankansalaisuuspolkuni -kokonaisuus, jonka voi suorittaa kokonaan kotimaassa.  

Hanketta koordinoi Sedu.  

Akkuna Venäjälle

Luovi on mukana Kouvolan Seudun Ammattiopiston koordinoimassa hankkeessa, jossa tavoitteena on edistää yhteistyötä venäläisten oppilaitosten kanssa. Luovin yhteistyökumppani on Petroskoissa ja olemme toteuttaneet lyhyitä opiskelijaliikkuvuuksia ja osallistuneet Abilympics-tapahtumiin Venäjän Karjalassa.  

Lisätietoja antaa

Mari Kontturi
040 319 3264
mari.kontturi@luovi.fi