Varhaiskasvatuksen avustaja
Varhaiskasvatuksen avustajan koulutus on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon kahdesta tutkinnon osasta muodostuva osaamiskokonaisuus (60 osaamispistettä):
- Ammatillinen kohtaaminen kasvatus- ja ohjausalalla (20 osaamispistettä
- Lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen (40 osaamispistettä).
Varhaiskasvatuksen avustajan koulutuksessa saat valmiudet toimia varhaiskasvatuksen avustavissa tehtävissä osana varhaiskasvatuksen työyhteisöä. Työtehtävät painottuvat lapsen arjen, kasvun ja kehityksen tukemiseen sekä turvallisen ja toimivan arjen mahdollistamiseen. Huomioithan, että koulutus ei johda tutkintoon.

Kenelle?
Varhaiskasvatuksen avustajan koulutus voi sopia sinulle, jos:
- olet kiinnostunut kasvatus- ja ohjausalan avustavista työtehtävistä
- pidät ihmisten kanssa työskentelystä
- sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot
- toimit vastuullisesti myös kiireellisissä työtilanteissa
- jaksat liikkua ja tehdä käytännön työtehtäviä
- sinulla on työssä tarvittava suomen kielen taito.
Koulutukseen hakeutumisessa huomioitavaa
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa on SORA-lakiin perustuvia terveydentilavaatimuksia sekä alaikäisten turvallisuutta, potilaiden ja asiakkaiden turvallisuutta koskevia vaatimuksia. Hakijoiden tulee tutustua SORA-säädöksiin Opetushallituksen sivuilla(avautuu uuteen ikkunaan) sekä Luovin opiskelijavalinnan edellytyksiin.
- Mikäli henkilö hakeutuu myöhemmin suorittamaan sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa, aiemmin suoritetut tutkinnon osat voidaan tunnistaa ja tunnustaa osaksi tutkintoa henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti.
- Luovi ei tarjoa sosiaali- ja terveysalan perustutkintokoulutusta.
Jatkuva haku
Jatkuva haku on avoinna:
Koulutuspaikat
Voit opiskella varhaiskasvatuksen avustajaksi seuraavilla paikkakunnilla.
Seinäjoki
Näin opiskelet Luovissa
Luovissa voit opiskella sinulle sopivilla tavoilla. Meillä opiskelet yksilöllisesti ja käytännönläheisesti tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa. Osaamista hankitaan aidoissa työtehtävissä Luovin oppimisympäristöissä sekä varhaiskasvatuksen toimintaympäristöissä. Luovissa opiskelu on maksutonta. Katso lisätietoja lukuvuosimaksuista EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille.
Oma suunnitelma ohjaa kohti tavoitteitasi
Suunnittelemme yhdessä henkilökohtaiset opintojesi tavoitteet ja keston. Opiskelujen suunnitteluun vaikuttavat aiemmat opintosi ja työkokemuksesi. Henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa (HOKS) huomioimme vahvuutesi, ohjauksen tarpeesi, tapasi oppia sekä elämäntilanteesi.