Tietopankki tulossa helpottamaan työn ja työntekijän kohtaamista

Opiskelijamme tarvitsevat erityisiä tukitoimia opiskeluaikana, mutta  myös työllistymisessään ja työssään. Työllistyminen ei heidän kohdallaan välttämättä ole itsestäänselvyys.

Työssäoppimismahdollisuuksien ja työllistymisen eteen on Luovissa tehty paljon ja tehdään jatkuvasti. Työllistyminen on toimenpiteiden johdosta parantunut. Työskentelemme nuoren kanssa 3-4 vuotta tosi tiiviisti. Tiedämme hänen vahvuutensa ja millaisia työtehtäviä hän kykenee tekemään.

Teemme tiivistä yhteistyötä lukuisten työpaikkojen kanssa. Tämä yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää koulutuksen toteuttamisessa, opiskelijoiden osaamisen hankkimisessa ja soveltuvien työtehtävien löytämisessä. Uusia avauksia – yhteistyökumppaneita ja työssäoppimispaikkoja tarvitaan. Sitä kautta saadaan lisää mahdollisuuksia: opiskelijoille löytää työtä ja työpaikoille tilaisuus rekrytoida osaavia, työhön sitoutuneita työntekijöitä tarpeisiinsa. Tietoa työpaikoista ja tehtävistä tarvitaan, jotta tekijä löytää oikean työn ja työ tekijänsä. Työssäoppimisen kautta nuorella on mahdollisuus markkinoida osaamistaan työnantajalle.

TEDDY – Työllistymisen edistäminen yhdessä -hankkeessa kehitetään työllistymisten ohjaus- ja tukimalli, jossa työelämäkumppanuudella on keskeinen merkitys. Hankkeessa kehitetään työnantajien tarpeisiin tietopankki, joka sisältää ajantasaista tietoa erilaisista työllistymisen tukimuodoista ja -palveluista, joita on saatavilla erityistä tukea tarjolla olevien nuorten työllistämiseen.

Talouselämä-lehden (40/2016) artikkelissa muistutettiin, että kehitysvammaisten työntekijöiden rekrytointi on syytä tehdä kuten muidenkin: etsitään työhön sopiva henkilö. Artikkelissa esimerkkinä toimi tamperelainen it-yhtiö Vincit, joka oli palkannut kehitysvammaisen työntekijän työsuhteeseen. Tämä on hyvä pitää mielessä kaikkien, mutta erityisesti erityistä tukea tarvitsevien kohdalla – työn ja tekijän on kohdattava.

Jari Keisu
työelämäasiantuntija

teddy-projekti-juliste

 

Hei! Kuulisimme mielellämme palautteesi sivustostamme, jotta voimme palvella jatkossa entistä paremmin.

Miten arvioisit Luovi.fi -sivuston käyttökokemuksesi?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.