Arkisto

Kuukausi: maaliskuu 2017

Mahdollisuus työelämään

Yksi ihmisen hyvinvoinnin perusta on kokemus omien mahdollisuuksien hyödyntämisestä, osallisuudesta ja mahdollisuudesta palkkatyöhön esimerkiksi tuetun työllistymisen mallin mukaan. Palkkatyö eläkkeen lisäksi on yksi mahdollisuus tasa-arvoiseen osallisuuteen sekä tunteeseen itsemääräämisestä omaan elämään. Tasa-arvoisen työelämän edellytys on, että kaikilla olisi yhtäläiset oikeudet…

Varmuutta Valmasta!

Haku ammatilliseen koulutukseen on taas tälle keväälle käynnistynyt. Hakujaan tekevillä nuorilla on takanaan pohdinta siitä, mitä he tulevaisuudeltaan haluavat ja odottavat opiskelun ja myöhemmin työelämän suhteen. Tuosta ajasta on itselläni jo aikaa, eikä siitä juuri sen suurempia muistoja ole jäänyt.

Hei! Kuulisimme mielellämme palautteesi sivustostamme, jotta voimme palvella jatkossa entistä paremmin.

Miten arvioisit Luovi.fi -sivuston käyttökokemuksesi?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.