Arkisto

Kuukausi: lokakuu 2018

Puistogolf liikuttaa

Puistogolfilla henkeä -projekti on Suomen Golfliiton ja Hengitysliiton liikunnallisen elämäntavan yhteistyöhanke. Puistogolf on suhteellisen tuore liikuntalaji, ja sen tavoitteena on madaltaa kaikenikäisten ja kuntoisten kynnystä liikuntaan. Ammattiopisto Luovin henkilöstö ja opiskelijat Tampereella ja Porissa ovat päässeet testaamaan hankkeessa levitetyn puistogolfin…

Luovin hakutoimiston avajaisten tunnelmia 5.10.2018

Ammattiopisto Luovin valtakunnallinen hakutoimisto avautui elokuun ensimmäinen päivä ja virallisia avajaisia viettiin perjantaina 5.10. yhdessä Oulun alueen ohjausverkostojen kanssa. Lumisessa säässä avajaisiin saapui ohjaustyön tekijöitä peruskouluista, OSAO:lta, Nuorten ystäviltä, etsivästä nuoristyöstä, TE -palveluista, sekä DuuniPolku -hankkeesta. Alkuun Luovin koulutustoiminnanjohtaja Seija…

Taitaja2019 – Osaamisen Iloa Joensuussa

Ammatilliset koulutuksen vuosittainen huipputapahtuma Taitaja 2019 järjestetään kesän kynnyksellä 21.–23.5. Joensuussa. Kisanäyttämönä toimii Joensuu Areena ja sen ympäröivä urheilupuisto. Kolme päivää kestävään tapahtumaan on laskettu saapuvan runsaat 30000 perusopetuksen, ammatillisen koulutuksen, työelämän sekä yleisön silmäparia.  Kävijöitä, jotka haluavat nähdä viimeisimmät…

Hei! Kuulisimme mielellämme palautteesi sivustostamme, jotta voimme palvella jatkossa entistä paremmin.

Miten arvioisit Luovi.fi -sivuston käyttökokemuksesi?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.