24.05.2021

Koulutuksen neuvottelukuntaan Tiina Immonen

Hengitysliiton liittohallitus on 21.5.2021 nimittänyt koulutuksen neuvottelukunnan uudeksi jäseneksi Mercurian rehtori, toimitusjohtaja Tiina Immosen. Neuvottelukunnan tehtävänä on toimia Luovin johdon tukena päätöksenteossa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa.

-Kiitän mahdollisuudesta saada olla mukana neuvottelukunnassa. Toivon, että pitkästä työurastani ammatillisen koulutuksen parissa on myös hyötyä Luovin kehittämisessä.

Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimii eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikko (pj) ja sen muina jäseninä Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, Sivistan toimitusjohtaja Teemu Hassinen, Pohjois-Karjalan Osuuskaupan henkilöstöjohtaja Mika-Jussi Mononen, Hengitysliiton toiminnanjohtaja Markku Hyttinen, Hengitysliiton hallituksen puheenjohtaja Marina Erhola sekä Luovin johtaja Hannu Koivula.

Aikaisemmin neuvottelukunnassa toiminut entinen Arene ry:n toiminnanjohtaja Petri Lempinen on eronnut neuvottelukunnan jäsenyydestä siirtyessään opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtajaksi.