11.11.2021

Työelämässä oppimisella oli iso merkitys Idan tulevaisuudelle

Ida Hartikainen valmistui Helsingin Luovista joulukuussa 2019. Merkonomiksi opiskellut Ida muistelee Luovi-aikojaan lämmöllä. Tätä nykyä hän on töissä Arabian Tokmannissa Helsingissä, jonne hän sai työsopimuksen onnistuneen työelämäjakson päätteeksi heti valmistuttuaan.

”Luonnollisesti uuteen kouluun meneminen jännitti. Huomasin kuitenkin pian, kuinka hyvä Luovissa on olla.” Luovissa kiinnitetään erityistä huomiota jokaisen opiskelijan yksilöllisiin tarpeisiin ja suunnitellaan henkilökohtainen koulutussuunnitelma aina opiskelijan omia vahvuuksia ja kiinnostuksenkohteita silmällä pitäen. ”Opiskelu oli mukavaa ja kaikkien yksilölliset tarpeet otettiin huomioon. Kaikilla ei ole samat lähtökohdat ja ei välttämättä mennä ihan samaan tahtiin ja arvioidaan, mitä kukakin tarvitsee opinnoissaan. Luovissa räätälöidään tehtävät oman osaamisen ja kiinnostuksen mukaan”, Ida kuvailee. Hän kehuu myös Luovin ilmapiiriä, kun kaikki ei mene putkeen. ”Tuntui todella turvalliselta opiskella. Ei tarvinnut pelätä omia heikkoja hetkiä ja opettajalle uskalsi kertoa, jos ei menekään hyvin.”

Ida on työskennellyt Tokmanni Arabiassa kohta kaksi vuotta. Työpaikkaa tarjottiin heti onnistuneen opiskeluihin kuuluvan työelämäjakson jälkeen. ”Pomo alkoi siinä kyselemään eräänä päivänä, että mitä aion tehdä valmistumisen jälkeen. Ilmoitin, että pidän hetken lomaa ja alan etsimään työpaikkaa. Pomo tarjosi saman tien vakituista sopimusta, joka kattaa 30 tuntia töitä viikossa. Mietin pari päivää ja hyväksyin sopimuksen mielelläni. Tässä huomaa taas sen, kuinka iso merkitys työelämässä opiskelulla on.” Tokmannilla suhtaudutaan avoimesti ja reilusti ammatillisissa erityisoppilaitoksissa opiskeleviin tuleviin ammattilaisiin ja monet AMEO-oppilaitosten opiskelijat ovat saaneetkin opiskella ja tehdä töitä eri Tokmanneissa ympäri Suomen.

Ida opiskeli työelämässä Tokmannin lisäksi muun muassa Kontulan kirjastossa, K-supermarketissa sekä kierrätyskeskus Fidassa. ”Jokaisesta työpaikasta tarttuu aina jotain hyödyllistä mukaan”, Ida kertoo.

Joensuun Taitaja-kisat vuonna 2019 oli eräänlainen kulminaatiopiste Idan opinnoissa. Taitaja2019-finaalitapahtuma ja järjestettiin toukokuussa 2019 Joensuussa, missä Ida tuli liiketoiminnan TaitajaPLUS-kilpailussa hienosti hopeasijalle. ”Joensuun kisat oli mieletön juttu. Ennen suorituksia jännitti, mutta pystyin onneksi hyvin keskittymään kilpailutehtäviin. Taitaja-kisat oli ihan mahtava tapahtuma ja muistelen niitä vieläkin lämmöllä. Olen vieläkin sen oululaisen Jannen Facebook-kaveri. Hän voitti Luovin joukkueessa kultaa kiinteistönhoidon kilpailussa. Suosittelen varmasti Taitaja-kisoja kaikille. Kannattaa mennä.”

Kaiken kaikkiaan Idalla ei jäänyt Luovista mitään pahaa sanottavaa: ”Omasta kokemuksesta voin kertoa, että Luovi on tosi hyvä koulu. Meillä oli hyvät opettajat, ihanat luokkatoverit ja mahdollisuus päästä vakituiseen työpaikkaan tai lähteä jatkamaan koulutusta. Itselleni on jäänyt monta hyvää ystävää Luovi-ajalta. Kaksi vuotta valmistumiseni jälkeen olemme vieläkin päivittäin tekemisissä.