Hankehumpasta sujuvaan salsaan

Luovin hankkeiden valtakunnallisena koordinoijana olen jo pitkään seurannut aitiopaikalla hanketoiminnan eri tanssilajeja ja -tyylejä. Välillä on edetty askeleet hienosti tangon tahtiin osuen, ja välillä epämukavasti valssin tahtiin polkaten. Sellaisina hetkinä voi ihmetellä, onko tämä koko hankehumppa tosiaankin välttämätöntä?!

Ammatillisen koulutuksen kehittämistä on jo vuosikymmeniä toteutettu osin erillisellä rahoituksella, jota hankerahoitukseksikin kutsutaan. Sitä myöntävät useat tahot kansallisesti ja kansainvälisesti, muun muassa EU ja sen eri rahastot, Opetushallitus, opetus- ja kulttuuriministeriö, Työsuojelurahasto, SITRA sekä iso joukko muita alueellisia ja valtakunnallisia säätiöitä, yhdistyksiä ja muita rahastoja.

Kehittämisen askelkuviot

Perusaskelkuvioon kuuluu siis se, että rahoitus haetaan laatimalla hankehakemus. Ohjeet, järjestelmät ja vaatimukset ovat kullakin rahoittajalla omanlaisensa – siinä tarvitaankin useamman tanssilajin hallintaa! Yhteisiäkin koreografiavaateita toki löytyy: kehittämisen tulee erottua oppilaitoksen perustoiminnasta ja edistää rahoittajan edellyttämiä asioita. Tavoitteet, toimenpiteet ja tulokset on paketoitava ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Lisäksi tulee osoittaa, että meillä on osaamista niin kehittämistyöhön kuin hankehallinnointiin.

Sen, mitä kehitämme, on oltava julkista ja muidenkin tahojen hyödynnettävissä, sekä mielellään uutta ja innovatiivista tai ainakin aiempien aikaansaannosten pohjalta ponnistavaa. Omatkin satsaukset (eli eurot) ovat useimmiten edellytyksenä rahoituksen saamiselle. Yksityiskohtia riittää! Virallisia ohjeita on saatavilla, mutta käytännön kokemus on paras opettaja: tanssimaan oppii katsomalla mallia, harjoittelemalla ja pyytämällä palautetta osaavammilta.

Pitkäjänteistä kehittämistä yhdessä

Pahimmillaan hankehumppa tarkoittaa sitä, että rahoitushaun aukeamista seuraava tanssiesitys muistuttaa lähinnä porotokkaa rykimäaikaan. Meno on hurjaa ja vauhtisokeus saattaa tuottaa ei-niin-toivottuja lopputuloksia. Me Luovissa haluamme ajatella, että myös hankerahoituksella tapahtuva kehittäminen on pitkäjänteistä työtä, jonka lähtökohtana ovat aidot ja tiedostetut kehittämistarpeet. Tarkkaan tulisi miettiä myös sitä, mikä on kaikkein olennaisinta, johon haluamme ja pystymme satsaamaan ja sitoutumaan juuri nyt.

Luovissa on kaikkien saatavilla toimintaohjeet siihen, miten ideasta tai tarpeesta saadaan hankehakemus. Kenellä tahansa on myös mahdollisuus tuoda esiin kehittämistarve tai idea hankkeeksi. Kaikkia kehittämistarpeita ja -kohteita ei kuitenkaan voi tai kannata paketoida hankkeeksi – pääosa kehittämisestä tapahtuukin arjessa osana itse kunkin omaa perustehtävää.

Onko hankehumpasta hyötyä?

Hankerahoituksen hyödyntäminen kannattaa hankehumpasta huolimatta nähdä mahdollisuutena. Hanke tuo mukanaan resursseja ja pakottaa aikatauluttamaan kehittämistoimintaa. Parhaimmillaan hanke kokoaa osaavan verkoston, jonka yhteinen panostus nostaa tanssitaiteen aivan uudelle tasolle.

Parasta olisi, kun mukaan saataisiin erilaisia osaajia: yhdellä voi olla rytmitajua, toisen vahvuutena on ilmaisu ja kolmannella askelsarjat. Myös hakemusten laatimisessa yhteistyö tuottaa parhaat tulokset. Mitä konkreettisempi hakemus, josta rahoittajakin ymmärtää mitä hankkeessa tehdään, sen parempi.

Kuten humpalla ylipäätään, myös hankehumpalla on vankkumattomat kannattajansa, ja toisaalta osa tanssin taitureista ei kuuna päivänä halua askelmerkkejään kyseiseen tahtilajiin sotkea. Kuitenkin aina pohjimmiltaan on kyse siitä, että meillä on ongelma, johon haluamme hakea ratkaisua. Tarvitsemme aikaa, osaamista, kokeiluja ja harjoittelua. Tarvitsemme myös tapoja osoittaa, että tekemisellä saadaan tuloksia aikaan. Tai jos ei saada – sekin on tulos. Lisäksi nämä tulokset tulee kuvata niin, että muutkin voivat toimia sen mukaan. Näin humpasta on hyötyä meidän itsemme lisäksi myös muille ympärillämme.

Tanssin iloa – hankkeiden kera taikka ilman!