Luovi Oulun media-alan opiskelija Janna Käsmä on palkittu teoksellaan Mitä kuuluu? voitti yleisöäänestyksen Yleisradion järjestämässä Shordox -audiokilpailussa. Kyseessä on kilpailu, jonka tarkoituksena on tarjota julkaisukanava radiodokumentaarisesta ilmaisusta kiinnostuneille alan tekijöille ja harrastajille.

Käsmän teos valittiin kaikista kilpailuun osallistuneista töistä kymmenen finaaliin päässeen teoksen joukkoon. Tästä joukosta yleisö pääsi äänestämään omaa suosikkiaan, jonka Mitä kuuluu? voitti 22% äänisaaliilla.

Audioteoksessaan Käsmä käsittelee itselleen henkilökohtaista aihetta: miltä äänimaailma kuulostaa, kun kuulovammainen kuulee sen ensi kertaa sisäkorvaistutteilla? Jannan lisäksi audioteoksen äänitysprosessissa on avustanut hänen luokkakaverinsa Krista Mikkilä. Sisältöohjauksesta on vastannut Luovi Oulun media-alan opettaja Janne Vahtola.

Janna Käsmän teos Mitä kuuluu? on tehty osana Luovin media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon opintoja kevättalven 2022 aikana. Teoksen tekeminen on ollut osa dokumentaarisen ilmaisun tutkinnon osaa.

Lisää kilpailusta ja muista palkituista sekä Jannan Mitä kuuluu? –teos löytyy Ylen sivuilta: