23.03.2023

Stipendi yllätti iloisesti: Abel Heinänen sai tunnustuksen liikkuvuusjaksolla Kanadassa

Abel Heinänen pääsi hikoilemaan Kanadan talvessa neljän viikon vaihtojakson aikana. Kanada-verkoston järjestämä vaihtojakso sijoittui École hôtelière de l’Outaouais -nimiseen opistoon Quebecissä jossa Abel oli osa viiden suomalaisen kokkiopiskelijan porukkaa. ”Päivät oli pitkiä, kello kolmesta iltapäivällä yhteentoista ja ilman taukoja”, Abel kuvailee työpäiviä opiskelijaravintolassa, jossa ammattikokit kartuttivat osaamistaan. ”Mutta todella opettavaista hommaa. Voisin lähteä uudestaan.”

Abel lähti liikkuvuusjaksolle mukaan varsin lyhyen harkinta-ajan jälkeen. ”Miia (kansainvälisyyskoordinaattori Tolonen) ilmoitti infotilaisuudessa, että nyt ei ole Kanadaan lähdössä ketään. Minä päätin lähteä”, Abel kuvailee heittäytymistään.

Pienen matkalippuselkkauksen jälkeen Abel pääsi kohteeseen 21.2.2023. Kimppakämpässä oli lämmin tunnelma, vaikka pakkanen paukkui pihalla. ”Pääkokki Gaetan Tessier oli tosi huippu tyyppi. Ne olivat hommanneet meille jääkaapin täyteen ruokaa. Muutenkin ihan mahtava ihminen. Ensitöiksemme menimme porukalla sushille.”

Abel oppi liikkuvuusjaksonsa aikana valtavasti. ”Päivät oli tosiaan pitkiä ja kanadalaisessa ja suomalaisessa työkulttuurissa on eroja. Siellä ei juurikaan taukoja pidetty. Opin tekemään paljon enemmän annosruokia, mitä aiemmin olin tehnyt. Suurin oppini oli se, että opin tekemään töitä paineen alla”, Abel kertaa reissun antia.  

Vapaa-ajalla Suomi-porukka vieraili muun muassa Ottawassa, Quebec Cityssä sekä Montrealissa. Etenkin Ottawa jätti nuoreen kokkiin lähtemättömän vaikutuksen. Suurkaupunkien elämä ja kauneus toi sopivasti kontrastia majoituspaikka Fassettin pikkukylään. ”Ottawa oli rakennuksineen ja puistoineen upea paikka. Lisäksi mieleen jäi erityisesti järkyttävän kokoinen kasino Gatieneaun kaupungissa, missä vilkkuvia peliautomaattipömpeleitä tuntui olevan loputtomasti. Kasinossa oli myös puolisoparkki, mikä oli huvittavaa”, Abel kertaa seikkailujaan.

Kokkiopiskelijat tutustuivat luonnollisesti myös paikalliseen ruokakulttuuriin. Pääopettaja Gaetan vei opiskelijansa sushiravintolan lisäksi myös suklaamuseoon, Montebellon kylään ja paikalliseen ravintolaan, Montrealin Park Royalen japanilaiseen ravintolaan sekä tietenkin poutinelle, joka ei ollut annoksena Abelin mieleen: ”Poutine oli mielestäni aika ällöttävää. Ei ollut mun juttu.”

Abel ja kanadalainen kokki Gaetan esittelevät keititössä isoa tarjoiluastiallista makaroonilaatikkoa.
Abelia pyydettiin tekemään muulle porukalle myös suomalaista ruokaa. Lautaselle päätyi klassinen makaroonilaatikko.

Abelin iloinen ja reipas asenne teki vaikutuksen opiston ranskalaisessa keittiössä. Hän sai stipendin, jollaista ei tiettävästi ole aikaisemmin suomalaisille opiskelijoille jaettu. Lisäksi mukaan lähti myös École hôtelière de l’Outaouaisin kokkitakki. ”Stipendi oli yllätys, mutta olin kyllä todella iloinen ja ylpeä tunnustuksesta.”