Luoville viisi tähteä EFQM-arvioinnissa
Ammattiopisto Luovi on ensimmäisenä koulutuksenjärjestäjänä Suomessa saavuttanut Excellence Finlandin EFQM-arvioinnissa Recognised for Excellence 5 star -tunnustuksen eli viisi tähteä pistemäärällä 552. Tulos on osoitus Luovin toiminnan erinomaisuudesta.
Luovin vahvuuksissa korostuvat palautteen mukaan opiskelijalähtöinen toiminta, vahva luottamus henkilöstöön sekä vahva arvopohjainen organisaatiokulttuuri.
”Tämä tunnustus kertoo luovilaisten loistavasta osaamisesta ja laadukkaasta työstä, jota on tehty yhdessä jo pitkään suurella sydämellä ja Luovin arvojen mukaisesti. Lämmin kiitos kaikille luovilaisille sekä yhteistyökumppaneillemme, että olemme tunnustetusti Suomen parhaiden organisaatioiden joukossa”, kiittää Luovin toimitusjohtaja Hannu Koivula.
Arvioinnissa käytetty EFQM-malli on kansainvälisesti tunnustettu toimialariippumaton organisaation johtamisen ja suorituskyvyn jatkuvan kehittämisen viitekehys. Suomessa on vain muutama viiteen tai sitä useampaan tähteen yltänyt organisaatio.
Lisätietoja: toimitusjohtaja Hannu Koivula, puhelin 040 319 3226