Erityisiä osaajia työelämään: Luovista töihin Prisma Koivistonkylään
Yhteistyömme Tampereella Prisma Koivistonkylän kanssa on tuottanut useita menestystarinoita opiskelijoidemme onnistumisista työelämässä. Luovista valmistuneet opiskelijat ovat löytäneet sieltä paikkansa ja tuoneet mukanaan arvokasta osaamista ja iloa työyhteisöön.
Nelli Nikunoja työskentelee myyntipäällikkönä Prisma Koivistonkylässä. Hän pitää ammatillista koulutusta tärkeänä niin yrityksen kuin koko toimialan kannalta. ”Siellä oppii tärkeitä taitoja, joita kaupanalalla ja työelämässä ylipäätään tarvitaan: oppia liike-elämästä, työelämästä, myynnistä ja asiakaspalvelusta.” Luovista Prisma Koivistonkylässä on jo pitkään käynyt töissä kaksi opiskelijaryhmää, joiden nuoria on myös työllistynyt yritykseen.
Tärkeintä Nikunojan mukaan on työntekijän hyvä asenne. Koulutus on vakaa pohja työelämään siirtymiselle, mutta olennaista on myös halu oppia. Oppiminen ei ole yksipuolista, vaan yhteistyö antaa paljon myös Prisman työntekijöille. ”Luovissa on erilaisia ihmisiä, ja se antaa tietynlaista oppia myös meidän omille työntekijöillemme, että miten heitä voidaan ohjata ja miten heidät otetaan mukaan työyhteisöön. Ja miten arvokasta osaamista ja erilaista näkökantaa heiltä saa!” Nikunoja hehkuttaa. Monimuotoinen työyhteisö on yritykselle ylpeyden aihe.
Eero työllistyi koulutuksen myötä haaveammattiinsa
Yksi Luovista valmistuneista työntekijöistä on Eero, joka työskentelee Prisma Koivistonkylässä tavaranpurussa ja hyllytyksessä. Eero valmistui haaveammattiinsa merkonomiksi ja toivoo voivansa tehdä työtään koko loppuelämänsä ajan. ”Valmistuin Luovista merkonomiksi reilu vuosi sitten. Opiskelu oli erinomaista, hauskaa ja kivaa! Myös Luovissa saamani apu oli hyvää, koska sain tarpeeksi apua ja kokemusta monenlaista työpaikoista jo opintojen aikana.”
Eero on löytänyt paikkansa työelämässä Luovin kautta. ”Luovin työntekijän kanssa teimme hakemuksen Pirkanmaan Osuuskauppaan ja sieltä tuli sitten minulle sähköpostia, että tulisitko haastatteluun. Menin haastatteluun ensin hänen kanssaan ja se meni tosi hyvin. Kahden kuukauden kuluttua kävin vielä toisessa haastattelussa vammaispalvelujen työvalmentajan kanssa, Nelli oli siellä paikalla, ja hän sitten minut palkkasi.”
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Nikunoja kertoo, kuinka Eero on tuonut iloa ja huumoria työyhteisöön: ”Eero pärjää meillä siinä missä kuka tahansa muukin. Hän oli hyvin nopea perehtymään, eikä pitkään tarvinnut sen erityisempää ohjausta. Luovista meille työllistyneet nuoret tarttuvat aina reippaasti toimeen. Ja heillä on tosi kova työmoraali ja tahto tehdä töitä – se vie jo tosi pitkälle!”
Tärkeintä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisessä on Nikunojan mukaan rohkeus. ”Moni asia saattaa mietityttää työnantajaa, mutta kyllä se on hyvinkin yksinkertaista. Riittää ihan vain, että on avoin ja juttelee heidän kanssaan.”
Luovin opiskelijoiden menestys työelämässä osoittaa ammatillisen koulutuksen merkityksen parhaimmillaan. Yhteistyö työelämän kanssa tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden hyödyntää vahvuuksiaan, oppia käytännön taitoja ja löytää näin paikkansa työelämässä.