Onko tässä mitään järkeä? Voiko kansainvälisen työmatkan tehdä ympäristöä kunnioittaen ja mitä se vaatii? Tätä lähtivät selvittämään kaksi Luovin ammatillista erityisopettajaa Mari Salo ja Aapo Ansas, kun he ottivat määränpääksi Hampurin lauantaina 30.5. Palataan ensin hiukan taaksepäin. Mari kertoo, mistä kaikki sai alkunsa.

”Vuoden 2025 keväällä Rovaniemen TUVA- ja TELMA-koulutuksen ryhmissä oli kaksi saksalaista ohjausalan harjoittelijaa kahden kuukauden ajan. Heidän opettajansa tuli myös käymään Rovaniemellä ja ihastui Luovin toimintaan. Opettaja kutsui meidät vastavuoroisesti tutustumaan heidän Hampurissa sijaitsevaan kouluunsa. Ensin kieltäydyin, koska ympäristösyistä en ole enää kahdeksaan vuoteen lentänyt. Mutta sitten pälkähti idea: mitä jos lähdetäänkin junalla? Esitin ajatuksen työkaverilleni TELMA-opettaja Aapolle ja yllytyshulluna hän oli saman tien mukana. Ei muuta kuin hakemaan kansainväliseen Erasmus+ asiantuntijavaihtoon. Ja meitä onnisti, hakemukset hyväksyttiin. Eräs kollega tuhahti suunnitelman kuullessaan: Onko tuossa nyt mitään järkeä? No, matkan aikana tulisi varmasti selväksi, onko järkeä vai ei. Ja ainakin hyvä seikkailu oli luvassa.”

Miten Marin ja Aapon junamatka Rovaniemeltä Hampuriin sujui? Aapo kertoi meille kaksikon kokemuksia menomatkalta. Useampaan kertaan olemme todenneet: ”Jos olisi lennetty, olisi tämäkin jäänyt näkemättä!” Kun eilen illalla ihastelimme Suomen kaunista saaristoa, ei voinut välttyä ajatukselta, miten upea kokemus tämä opiskelijoille olisi. Turun ja Tukholman saaristo, kävely aamulla läpi Tukholman vanhan kaupungin, piipahdus Malmössä… Harjoitella aikatauluja, karttasovellusten käyttöä, avun pyytämistä, nähdä luontoa, kaupunkeja, kulttuuria, ihmetellä vieraskielisiä kylttejä ja suomentaa niitä. Käyttää montaa eri kulkuvälinettä. Istua rauhassa ja katsella maisemia. Itse matkasta alkaa maateitse tulemaan huomattavasti suurempi kuin määränpää. Mari kertoi aamulla tarinan intiaanista, jonka mukaan lentämällä sielu tulee vasta myöhemmin perille. Jossain Linköpingin ja Nässjön välillä aloin ymmärtää, mitä intiaani tällä halusi kertoa.

Huikea yhteisö antoi oivalluksia kansainväliseen yhteistyöhön

Ensimmäinen aamu Hampurissa. Kävelimme idyllisen omakotitaloalueen päähän, jossa odotti kohdekoulumme: Evangelische Stiftung Alsterdorf. Katsoimme, että onpa pieni sympaattinen paikka. Voi kuinka väärässä olimmekaan. Koulun takaa paljastui kokonainen kylä, jonka yhteydessä toimi koulutuslaitos monelle sosiaalialan työtehtävälle, erityislasten päiväkoti, työtoimintaa, asuntoja, päiväpajoja, ravintoloita, kauppa, taidepaja, jopa oma sairaala ja hammashoitola tukea tarvitseville.

Päivän pysäyttävin hetki oli kuulla koulun ja paikan historiaa. Siihen kuuluu myös kansallissosialismin synkkä aika, jolloin tukea tarvitsevia ihmisiä pyrittiin julmasti sulkemaan pois yhteiskunnasta. Näiden seinien historia muistuttaa myös siitä, kuinka arvokasta työtä heillä – ja meillä Luovissa – tehdään ihmisarvon, osallisuuden ja yhdenvertaisuuden puolesta. Jokaiselle on paikka meidän yhteiskunnassamme. Päivän saldona informaatiotulvan lisäksi oli upeita uusia tuttavuuksia ja paljon ideoita yhdessä toteutettavaksi.

Vierailun aikana tutustuimme laajaan organisaatioon, jossa oli lukemattomia mahdollisuuksia myös Luovin opiskelijoiden näkökulmasta. Kumppaneiden toiminnassa näkyivät ravintola- ja kaupan ala, kiinteistönhoito, siivous sekä media-alan mahdollisuudet, kuten musiikki- ja kuvausstudiot. Koulun eri toimipisteissä järjestettiin muun muassa työtoimintaa, päivätoimintaa, TELMA-koulutusta ja ohjaajakoulutusta. Nähtävää ja opittavaa oli paljon, mutta kaikkein tärkeimmäksi nousi ajatus siitä, kuinka monella tavalla yhteistyötä voisi rakentaa niin henkilöstön kuin opiskelijoidenkin välillä.

Matkasta jäi enemmän kuin muistoja

Vaihdon jälkeen Mari ja Aapo jäivät pohtimaan, miten paljon matka lopulta antoi: ammatillisesti, henkilökohtaisesti ja ihan inhimillisellä tasolla. Hampuri näyttäytyi monipuolisena, vihreänä ja boheemina kaupunkina, jossa paikallisten isäntien mukana pääsi näkemään arkea aivan toisin kuin tavallisella työmatkalla. Vaikka kaupungista löytyi myös kiireistä bisneskeskustaa, vahvimpina mieleen jäivät kohtaamiset, lämmin vastaanotto ja se ylpeys, jolla yhteistyökumppanit esittelivät omaa työtään.

Aapon mukaan matka oli kokonaisuudessaan iso onnistuminen – matkoineen kaikkineen. Ammatillinen anti oli selkeä: yhteistyölle avautui monipuolisia mahdollisuuksia, ja kohde olisi hänen mielestään ehdottomasti sellainen, johon myös opiskelijoita kannattaisi saada mukaan. Henkilökohtaisella tasolla matka vahvisti ajatusta siitä, että kun uskaltaa lähteä, myös kokee.

Mari sai paluumatkalla kokea, ettei maata pitkin matkustaminen ole aina mutkatonta. Aikataulumuutokset, Hampuri-Kööpenhamina junan peruuntuminen ja yksin tehdyt vaihdot vaativat sitkeyttä, ongelmanratkaisua ja luottamusta siihen, että perille kyllä pääsee. Iso kiitos kullanarvoiselle matkasihteerille, joka auttoi uusien lippuvarausten kanssa. Väsymys ja epävarmuus tekivät matkasta hetkittäin raskaan, mutta juuri siksi onnistumisen tunne oli lopulta suuri. Kun Mari pääsi yöjunan hyttiin Tukholmassa ja myöhemmin Haaparantaan jopa odotettua aikaisemmin, helpotus oli valtava.

Matkustustavalla on kuitenkin väliä

Lopulta kysymys, jolla matka alkoi – onko tässä mitään järkeä – sai matkalla monta vastausta. Junamatka oli kaksikolle paljon enemmän kuin tapa päästä perille – se oli myös tietoinen valinta matkustaa ilmaston kannalta kevyemmin. Hiilijalanjälkilaskurin mukaan kahden henkilön koko meno–paluumatkan päästöt olivat junaa ja laivaa käyttäen noin 135 kg CO2. Vastaava matka lentäen olisi aiheuttanut arviolta 1165 kg CO2 päästöt. Hiilijalanjälkilaskelma on suuntaa-antava ja perustuu matkan pääasiallisiin kulkuvälineisiin sekä meno–paluureittiin. Se ei sisällä esimerkiksi kohteessa tehtyjä paikallisliikenteen matkoja, asemille ja majoitukseen liittyviä siirtymiä eikä matkan järjestelyihin liittyvän työn epäsuoria vaikutuksia. Tästä huolimatta laskelma havainnollistaa hyvin, kuinka suuri merkitys kulkutavan valinnalla voi olla kokonaispäästöihin.

Junalla kulkeminen teki itse matkasta osan kokemusta: maisemat vaihtuivat, kohtaamisia uusien ihmisten kanssa syntyi ja aikaa jäi myös ajatella. Juuri tällaiset hetket olisivat lentäessä jääneet kokematta. Siksi matkan tärkein oivallus ei ehkä liittynyt vain kohteeseen, vaan myös tapaan matkustaa. Kerroimme alussa intiaanista, joka odotteli lentokentällä sieluaan saapuvaksi perille. Junalla matkatessa näet paljon (4 maata ja 9 juna-asemaa) yhdellä reissulla ja mikä parasta, sielu kulkee koko ajan mukanasi. Kun etenee hitaammin, ehtii nähdä enemmän – ja ehkä myös saapua itse paremmin perille.

Lämmin kiitos kaikille, jotka kohtasimme Hampurissa ja teille, jotka seurasitte matkaamme!

Aapo Ansas ja Mari Salo
Ammatilliset erityisopettajat, Luovi Rovaniemi