Ravintola Pisarassa ruokahävikin vähentäminen on osa vastuullista arkea

Luovi Joensuun Ravintola Pisarassa ruokahävikin vähentäminen ei ole yksittäinen kampanja, vaan osa arjen suunnitelmallista ja vastuullista toimintaa. Ruokahävikillä tarkoitetaan ruokaa, joka on alun perin ollut tarkoitettu syötäväksi, mutta päätyy roskiin tai muuhun käyttöön. Seuraamme Pisaran keittiössä lautas- ja linjastohävikkiä systemaattisesti, teemme sitä näkyväksi ja hyödynnämme ylijäämäruokaa lahjoittamalla sitä yhteistyökumppaneiden kautta vähävaraisille. Samalla tuemme opiskelijoiden oppimista ja osallisuutta.
Suunnitelmallisuus ja seuranta vähentävät hävikkiä
Ruokahävikin vähentäminen Pisarassa on vaatinut muutoksia toimintatapoihin, suunnitteluun ja päivittäisiin rutiineihin. Keskeistä on ennakointi: ruokailijamääriä suunnitellaan etukäteen, ja sekä ruokalista että annosmäärät pyritään mitoittamaan tarkasti todellista tarvetta vastaaviksi.
Seuraamme hävikkiä monella tasolla. Linjastohävikki ja lautashävikki mitataan erikseen sekä lahjoitettu ylijäämäruoka. Hävikin määrää ei tarkastella vain kiloina tai annoksina, vaan myös euroina. Kokonaishävikkitiedot kootaan viikoittain ja esitetään havainnollisesti ravintolan asiakkaille Pisaran seinällä olevalla infotaululla. Lautashävikin määrä on syksyn 2025 aikana on ollut kuukausitasolla keskimäärin 27 g/ruokailija. Tämä on hyvä tulos suomalaisissa oppilaitoksissa ja kertoo, että ruokaa otetaan lautaselle sopiva määrä.
”Kun hävikki tehdään näkyväksi, siihen on helpompi tarttua. Seurannasta on tullut pysyvä osa arkea – asiaa tarkastellaan automaattisesti ja kehitetään jatkuvasti eteenpäin,” ammatilliset erityisopettajat Anne Laittila ja Juha Väisänen kertovat.
Opiskelijat mittaamassa, oppimassa ja vaikuttamassa
Opiskelijoilla on Pisarassa tärkeä rooli ruokahävikin mittaamisessa ja vähentämisessä. Osana keittiötyötä he laskevat päivittäin toteutuneet ja ennakkoon ilmoitetut annosmäärät, seuraavat lautashävikkiä sekä kirjaavat lahjoitettavan ruoan määrät annoksina ja kiloina.
Hävikkityö on samalla merkittävä oppimiskokemus. Opiskelijat oppivat suunnitelmallisuutta, vastuullista ajattelua ja ymmärtävät konkreettisesti, miten omat valinnat ja toimintatavat vaikuttavat ympäristöön, talouteen ja ihmisiin. Keskustelut opiskelijoiden kanssa ovat lisänneet tietoisuutta erityisesti lautashävikistä, joka Pisarassa onkin pysynyt vähäisenä. Eniten kehitettävää näemme linjastohävikin vähentämisessä.

Ylijäämäruoka auttaa vähävaraisia
Kaikki syömäkelpoinen ylijäämäruoka pyritään hyödyntämään. Pisarassa ylimääräinen ruoka lahjoitetaan yhteistyökumppanin kautta eteenpäin. Joensuun adventtiseurakunta toimii keskeisenä yhteistyökumppanina: jos ruokaa jää yli, se pakataan, jäähdytetään asianmukaisesti ja ilmoitetaan noudettavaksi seuraavana päivänä. Lahjoitettavana voi olla joko valmista ruokaa tai elintarvikkeita. Lahjoitetun ruoan määrä syyskaudella 2025 oli noin 314 kiloa.


Joensuun adventtiseurakunta ja Pisaran väki ovat olleet tyytyväisiä yhteistyöhön, ja toimintaa on kehitetty edelleen niin, että opiskelijat voivat osallistua ruoan jakamiseen seurakunnan tiloissa. Tämä tuo mukaan vahvan opetuksellisen näkökulman ja antaa opiskelijoille kokemuksia yhteiskunnassa toimimisesta ja toisista huolehtimisesta.
Pienempi hävikki, suurempi merkitys
Pisarassa ruokahävikkityö nähdään konkreettisena vastuullisuustekona, joka yhdistää ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen näkökulman. Vähemmän biojätettä tarkoittaa tehokkaampaa resurssien käyttöä, ja ylijäämäruoan lahjoittaminen tuo apua ihmisille, jotka sitä tarvitsevat.
“Keittiön arjesta on tullut suunnitelmallisempaa ja tietoisempaa. Meille on erityisen tärkeää, että opiskelijat oppivat taitoja ja arvoja, joilla on merkitystä myös tulevaisuudessa”, ohjaaja Arto Sivonen kertoo.
Lue lisää Luovin vastuullisuustyöstä ja -tavoitteista: