EtusivuAjankohtaistaKyselyn tulokset kertovat henkilöstön vahvasta o…

Kyselyn tulokset kertovat henkilöstön vahvasta osaamisesta ja psykologisesta turvallisuudesta Luovissa

Kaksi Luovin työntekijää istuu vierekkäin pöydän ääressä ja katsoo ohi kameran nauraen. Pöydällä on kannettava tietokone.

Luovissa toteutettiin syksyllä 2025 kyselytutkimus, jossa kartoitettiin opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamista, toimijuutta ja sosiaalisia verkostoja. Kyselyyn vastasi 525 opettajaa, ohjaajaa, opinto-ohjaajaa ja opintoneuvojaa sekä iso joukko muita ammattiryhmiä. Kyselyn avulla saatiin kattava kuva opetus- ja ohjaushenkilöstön työstä eri puolilla Luovi-Suomea.

Erityisen tuen ja ohjauksen tarjoaminen sekä opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen ovat luovilaisen ammatillisen identiteetin keskiössä. Tämä näkyy Luovin jokaisella paikkakunnalla ja kaikissa ammattiryhmissä. Lisäksi luovilaiset kokevat työssään psykologista turvallisuutta. Verrokkiaineistoon nähden Luovissa on helppo pyytää apua muilta, riskinotto on turvallista ja virheitä tai epäonnistumista ei tarvitse pelätä. 

Luovissa korostuu vahva ammattiosaaminen ja tuki osaamisen kehittämiseen. Lisäksi työhyvinvointi ja voimavarat sekä sitoutuminen opetustyöhön koetaan korkeina. Verrokkiaineistoon nähden yhteistyön tekeminen Luovin sisäisten ja ulkoisten verkostojen kanssa on vahvaa.

Kyselyn tulokset avaavat hyvin keskustelua siitä, miten erilaiset tehtävät Luovissa koetaan. Esimerkiksi toiset ammattiryhmät kokivat vahvemmin olevansa pedagogisia osaajia tai opetuksen ja koulutuksen kehittäjiä kuin toiset. Lisäksi työn vaatimuksissa koettiin eroavaisuuksia. Kyselytutkimuksen pohjalta toteuttajat nostivat yhdeksi ammatillisen koulutuksen kehittämisen teemaksi ulkoisten verkostojen kanssa tehtävän yhteistyön.

Kysely on osa HAMKin Vaikuttavat, kehittävät ja osaavat ammatilliset opettajat verkostoituneessa työssä -hanketta, jota rahoittaa Suomen Akatemia.

Lisätietoa hankkeesta ja kyselyn kansallisista tuloksista saa HAMKin Katja Vähäsantaselta (katja.vahasantanen@hamk.fi) sekä hankkeen verkkosivuilta.