19.03.2024

Pole pole -koulutusta ja yhteiskehittämistä Tansaniassa

Kuinka tunnistaa tuen tarpeita? Kuinka tukea opiskelijan oppimista? Mihin RUORI taipuu Tansaniassa?

Motivoitunut tansanialaisten opettajien ryhmä kolmesta ammatillisesta oppilaitoksesta pohti teemoja viikon koulutusjaksolla Moshin alueella Tansaniassa Riina Karvosen johdolla.

Kysyin Riinalta, miten RUORI otettiin vastaan Moshin alueella: ”Alkuun mietin, että miten kulttuurierot ja toimintaympäristö vaikuttavat RUORIN toimivuuteen. Viikon aikana huomasimme, että arviointikohteet ovat samoja myös täällä. On hyvä, että RUORIN kehittämisessä on lähdetty kansainvälisestä luokitusjärjestelmästä. Testasimme RUORIA sekä paperiversiona että kännykän avulla. Yksi osallistujista innostui niin paljon, että tuolikin kaatui tuloksia esitellessä.”

Luovi vastaa erityisopetuksen työpaketista Koulutuskuntayhtymä OSAO:n koordinoimassa Erasmus+ ohjelman Kapasiteetinvahvistamishankkeessa Kilimanjaro VET. Hanke on ensimmäinen komissiosta rahoitusta saanut ammatillisen koulutuksen suomalaisvetoinen hanke. Mukana verkostossa ovat myös Oulun ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulutus ja Luovin pitkäaikainen kumppani Kuressaare Ametikool Virosta.

Viikon intensiivijakson jälkeen koulutus jatkuu webinaareina kevään ja syksyn 2024 aikana. Tavoitteena on myös kehittää yhdessä pieniä osaamiskokonaisuuksia ja osaamismerkkejä henkilöstön täydennyskoulutukseen.

Tansanialaisryhmä saapuu opintovierailulle Ouluun ja Kuressaareen syyskuussa 2024. Yhteistyö mahdollistaa myös opetusjaksot Tansaniassa osana henkilöstön osaamisen kehittämistä.

Kilimanjaro VET toteutuu osana Luovi Global Education toimintaa. Tutustu hankkeeseen osoitteessa: Kilimanjaro VET.

Suuri joukko Kilimanjaro VET -hankkeeseen osallistujia seisomassa talon edessä portailla ryhmäkuvaa varten.
Co-dunded by the European Union, OSAO, OAMK, Kuresaare ametikool, Mawella VTC,  Tanzania Volunteers and Luovi logos.

Mari Kontturi
Kansainvälisyyspäällikkö
mari.kontturi@luovi.fi