VET-Net in Persian Gulf Area

Hankkeessa rakensimme ja edistimme globalisoituvan ja monikulttuuristuvan työ- ja elinkeinoelämän osaamistaitovalmiuksiin vastaamista Persianlahden alueella. Työhön käytimme vertaiskehittämisen menetelmää.

Hanketta rahoittaa

Opetushallitus rahoittaa hanketta.

Hankkeen tavoitteet

Hankkeen myötä kartoitimme kehittämiskumppaniverkostoon mukaan lähtevät kohdemaat ja toimijat sekä rakensimme verkoston. Vertailimme kohdemaiden sekä suomalaisen ammatillisen koulutuksen ja työympäristöjen yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia, sekä kartoitimme mahdollisuuksia kansainvälisyysjaksojen toteutumiseen. Lisäksi valmensimme hankkeen ydintoimijoita kansainvälisessä yhteistyössä vaadittavaan osaamiseen.

Lisäksi rakensimme opiskelijoiden ja tutkinnon suorittajien kansainvälisyyspolkuja ja tehostimme ulkomailla hankitun osaamisen arviointia, tunnistamista ja tunnustamista. Vertailimme kumppanuusmaiden välisiä työelämän pätevyysvaatimuksia suhteessa ammatillisen koulutuksen ammattitaitovaatimuksiin.

Yhteistyössä

Hankeen koordinaattorina toimi Osao

Osaon logo.

Lisätietoja

Mari Kontturi
Kansainvälisyyskoordinaattori
040 319 3264
mari.kontturi@luovi.fi