Erityinen tehtävä: Henni Huttu-Hiltunen

 

Arvostava ja kunnioittava työyhteisö palkitsee

Luovissa kukaan ei joudu taakkojensa kanssa yksin, Henni Huttu-Hiltunen iloitsee. Hänen mukaansa ilahduttavaa on myös se, että kaikista asioista voidaan puhua henkilökunnan kesken. 

Opiskelijoiden tähtitarinoiden ja onnistumisen taustalla on yhteen hiileen puhaltava henkilökunta, arvioi Luovin Tampereen yksikön ammatillinen erityisopettaja Henni Huttu-Hiltunen. Liima työntekijöiden välille syntyy samanlaisista yhteiskunnallisista ajatuksista.

– Meillä on arvostava ja kunnioittava, välitön työyhteisö. Jaamme samat arvot yhteiskunnan ja yksilön suhteen, Henni painottaa.

Vaikka opiskelijoiden elämään tai opiskeluun liittyvät tilanteet ovat toisinaan solmussa, kukaan henkilökuntaan kuuluvista ei joudu ratkomaan niitä yksin. – Taakat eivät ole Luovissa yksin kannettavia vaan toimimme aina yhdessä opiskelijan parhaaksi.

Kiitosta Henni antaa myös sille, että asiasta kuin asiasta voi ja uskaltaa puhua työkavereiden kesken – ja yhtä lailla esimiehille.
– Meillä on myös selkeät prosessit – eli työtä johdetaan hyvin.

Monen mutkan kautta ammatilliseksi erityisopettajaksi

Hennin polku Luoviin alkoi vuonna 2008 Siltavalmennuksen ja Luovin yhteisessä tuotantokoulussa. Luovin kirjoille Henni siityi kaksi vuotta myöhemmin. Vuosina 2015 ja 2016 hän on ollut mukana ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeissa.

Viime vuonna Henni oli puolestaan osana Opetushallituksen Reformilähettiläät-hanketta, jossa kentälle valjastettiin ammattilaisia auttamaan käytännön asioissa, kun ammatillisen koulutuksen lait, määräykset ja tutkinnon perusteet muuttuivat osana ammatillisen koulutuksen reformia.

Vaikka Henni on ollut mukana monessa työuransa aikana, lopulta omaan työhön eniten voimaa tuovat hetket ovat sellaisia, joissa opiskelijat löytävät uuden suunnan elämään tai opiskeluun.

–  Erityisopettajana minua motivoi, kun opiskelijoille joille opiskelu on voinut olla joskus vaikeaa ja haasteellista, kuitenkin sitten motivoituvat ja sitoutuvat oppimaan.

 

Hei! Kuulisimme mielellämme palautteesi sivustostamme, jotta voimme palvella jatkossa entistä paremmin.

Miten arvioisit Luovi.fi -sivuston käyttökokemuksesi?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.