Merkonomi
Liiketoiminnan perustutkinto
Koulutuksen aikana hankit osaamista asiakaspalvelun ja myynnin tehtäviin. Opinnoissasi kehität valmiuksiasi jatkuvaan oppimiseen ja ammattitaidon kehittämiseen.
Merkonomi on aktiivinen tiimityöntekijä, joka tarvitsee työssään oma-aloitteisuutta, vastuullisuutta sekä vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaitoja.
Opiskelu on käytännönläheistä ja etenet opinnoissasi yksilöllisen suunnitelman mukaisesti. Harjoittelet työtehtäviä erilaisissa kaupoissa ja palvelualan yrityksissä. Osaamispolkusi rakentuu vahvuuksiesi, tavoitteidesi ja kiinnostuksesi perusteella. Hyvinvointiasi tuetaan opinnoissa.
Kenelle?
Merkonomin koulutus soveltuu sinulle, joka olet palveluhenkinen, tykkäät työskennellä ihmisten kanssa ja olet motivoitunut opiskelemaan aidoissa työtehtävissä. Kaupan alalla toimiminen edellyttää riittävän hyvää fyysistä kuntoa ja reipasta asennetta. Opiskelussa on hyötyä perusdigitaidoista.
Mihin työhön valmistun?
Merkonomi työskentelee erilaisissa kaupan alan tehtävissä, esimerkiksi
- purkaa kuormaa ja hyllyttää
- myy ja palvelee asiakkaita
- työskentelee kassalla
- tekee esillepanoja myymälään.
Merkonomi voi työskennellä myös verkkokaupassa sekä toimisto- ja taloushallinnon tehtävissä.
Näin opiskelet Luovissa
Luovissa voit opiskella ja hankkia osaamista eri tavoilla yksilöllisesti ja käytännönläheisesti. Opiskelu sisältää lähiopetusta oppilaitoksessa ja alan työtehtävissä työpaikoilla. Luovissa opiskelu on maksutonta.
Oma suunnitelma ohjaa kohti tavoitteitasi
Teemme kanssasi opintoihisi henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS). Suunnitelmassasi sovimme yhdessä tavoitteistasi, kuinka kauan opintosi kestävät ja missä ja miten opiskelet. Opiskelun suunnittelussa huomioimme aiemmat opintosi ja työkokemuksesi. Myös vahvuutesi, tapasi oppia sekä elämäntilanteesi vaikuttavat suunnitelmasi toteuttamiseen.
Osaava joukkomme on valmiina auttamaan sinua suunnitelmasi laatimisessa ja tavoitteesi saavuttamisessa. Saat ohjausta tavoitteesi mukaan.
Näet videon, jos olet hyväksynyt sivuston evästeet. Muuta evästeasetuksiasi.
Tutkinnon rakenne
Tutkinnon laajuus on vähintään 180 osaamispistettä. Tutkinto muodostuu:
- ammatillisista tutkinnon osista (145 osaamispistettä)
- yhteisistä tutkinnon osista (35 osaamispistettä)
Tutkintoon kuuluu sekä pakollisia että valinnaisia opintoja.
Pakolliset tutkinnon osat:
- Asiakaspalvelu (15 osaamispistettä)
- Liiketoimintaympäristössä toimiminen (25 osaamispistettä)
Valinnaisia tutkinnon osia, jotka voivat vaihdella paikkakunnittain, ovat esimerkiksi:
- Myymälässä toimiminen (15 osaamispistettä)
- Tuotekeräily (15 osaamispistettä)
- Tapahtumajärjestelyt (15 osaamispistettä)
Lisätietoja tutkinnon muodostumisesta ePerusteissa. Linkki aukeaa uuteen välilehteen.
Hae opiskelemaan
Voit hakea opiskelijaksi Luoviin kahdella eri tavalla:
- yhteishaussa 18.2.–18.3.2025
- jatkuvassa haussa ympäri vuoden.
Jatkuva haku
Hae koulutukseen jatkuvassa haussa. Haastattelusta ilmoitetaan hakijalle henkilökohtaisesti. Jatkuva haku avoinna seuraavilla paikkakunnilla:
Jatkuva haku
Ei hakua juuri nyt.
Yhteishaku 18.2.–18.3.2025
Hae koulutukseen perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaussa 18.2.–18.3.2025. Voit hakea yhteishaussa seuraaville paikkakunnille:
Koulutuspaikat
Voit opiskella merkonomiksi seuraavilla paikkakunnilla.