Opiskelijan hymy muistuttaa työn merkityksellisyydestä

Harri Huovisen suurimmat onnistumisen kokemukset liittyvät siihen, kun yksittäiset opiskelijat löytävät paikkansa yhteiskunnassa. Voimaa työhön tulee myös työkavereilta, jotka jakavat samat humaanit arvot.

Jokaiselle nuorelle annetaan mahdollisuus. Niin voi kiteyttää luovilaisen hengen Ammattiopisto Luovi Kuopion koulutuspäällikkö Harri Huovisen mukaan. Parhaimmat muistot hänellä onkin tilanteista, jotka liittyvät yksittäisten opiskelijoiden elämiin.

– Esimerkiksi kun nuori jolle on sanottu, että eläke on sinulle oikea ratkaisu tai muuten joudut veneen alle, saakin sykkeen päälle ja valmistuu merkonomiksi, niin hyvältähän se tuntuu, Harri kuvailee.

Opettajan tai muun henkilökuntaan kuuluvan näkökulmasta prosessi voi olla pitkä ja kivinenkin, mutta suunnan muuttuminen tuntuu erityisen merkitykselliseltä.

– Kun näkee masentuneen silmissä hymyn, ja hoksaa sen hetken, jossa elämä naksahtaa liikkeelle, niin onhan se merkityksellistä.

Humaanit arvot yhdistävät

Harri kiittelee työkavereidensa ja johdon jatkuvaa tukea. Esimiehiltä tulee luottoa ja lupa kokeilla uusia tapoja tehdä asioita. Kaikkien yhteisenä päämääränä on opiskelijan parempi elämä.

– Meitä on täällä joukko ihmisiä, joilla on humaanit arvot ja yhteinen näkemys siitä, miten ihmisiä arvostetaan. Kaikilla meillä opiskelijan hyvinvointi menee kaiken edelle. Luovi on myös tarjonnut jatkuvasti mahdollisuuksia kouluttautua. Siinä mielessä koen olevani etuoikeutettu.

Yhteistyötä tehdään luovilaisten keskinäisen yhteydenpidon lisäksi alueen yritysten kanssa. Harri nostaa hattua yrittäjille, joilla on aikaa pysähtyä miettimään arvojaan.

– Kun tapaa kovaa bisnestä tekeviä ihmisiä, jotka pysähtyvät kiireisen arjen keskellä ajattelemaan, ja huomaavat inhimillisiä piirteitä ajattelussaan, se on merkityksellistä. On aina hienoa, kun joku työllistää toisen inhimillisiin arvoihin nojaten.

Harrin haastatteluvideo

Näet videon jos olet hyväksynyt sivuston evästeet. Muuta evästeasetuksiasi.

Sinun tulee hyväksyä markkinointievästeet nähdäksesi videon.

Vänligen acceptera marknadsföring -cookies för att titta på den här videon.

Please accept the marketing cookies to watch this video.

Työkaverit kertovat Harrista

Harri on jo pitkään vastannut Kuopion toimipisteen toiminnasta. Hänelle opiskelija ja opiskelijan etu ovat aina ykkössijalla. Harrin erinomaisten verkostojen ja yhteistyötaitojen ansiosta toimipisteen ja Luovin vetovoima sekä opiskelijoiden että henkilöstön näkökulmasta on erinomaisella tasolla. Hänellä on innovatiivinen ote kaikkeen siihen, mihin hän ryhtyy. Harri näkee asioissa haasteita, ei koskaan ongelmia.

Hannu Koivula

Tule meille tekemään Erityistä tehtävää!