RUORI-arviointi­menetelmä

RUORI-arvioinnissa vastataan kysymyksiin työelämä- ja opiskeluvalmiuksista ja saadaan tietoa tuen ja ohjauksen tarpeesta opiskeluun. RUORIn avulla asiakas voi yhdessä asiantuntijoiden kanssa arvioida ja kuvata erityisen ja vaativan erityisen tuen tarvetta opiskelussa. RUORI sisältää asiakkaan itsearvioinnin, asiantuntijoiden käyttöön tarkoitetun arvioinnin sekä ohjauskeskustelulomakkeen. Lisäksi kuvia ja kysymyksiä sisältäviä RUORI-kortteja voi käyttää ohjauksen tukena.

RUORI-arviointimenetelmä on kansainväliseen *ICF-luokitukseen perustuva toimintakyvyn kuvaamisen menetelmä.

Valitse asiakkaallesi sopiva RUORI-työkalu

RUORI asiantuntijan työkaluna

RUORI-asiantuntija-arvioinnin käyttäminen

Ketkä osallistuvat tuen tarpeen arviointiin?

RUORI-arviointiin osallistuvat henkilöt sovitaan aina yhdessä. Koulutukseen hakija tai opiskelija on keskeinen asiantuntija oman erityisen tuen tarpeensa arvioinnissa. Hänen lisäkseen arviointiin voivat osallistua opetus-, ohjaus- ja opiskeluhuollon toimijoista koottu asiantuntijaryhmä sekä hakijan tai opiskelijan omasta verkostosta sovitut toimijat, esimerkiksi huoltajat, peruskoulun opettaja tai hoitavan tahon edustaja.

Miten arviointi toteutetaan?

RUORI-arviointi toteutetaan sähköisellä kyselyllä, jossa valmiiksi laadituista vaihtoehdoista valitaan hakijan tai opiskelijan toimintakykyä opiskelussa parhaiten kuvaava vaihtoehto. Itsearvioinnin voi tehdä myös pelaamalla RUORI-peliä, jossa opiskelukykyä ja erityisen tuen tarvetta arvioidaan motivoivassa ja innostavassa pelillisessä ympäristössä tietokonetta, tablettia tai kännykkää käyttäen. Pelaten saatua arviointitietoa voidaan yhdistää asiantuntija-arviointiin ja siten saada kokonaisvaltainen näkemys hakijan tai opiskelijan tämänhetkisistä opiskelukykyä edistävistä tekijöistä sekä niistä erityisen tuen tarpeista, jotka tulee huomioida jatko-opintoja tai työllistymistä ajatellen. RUORIn kehittämisessä on lähdetty liikkeelle helppokäyttöisyydestä sekä sellaisista arviointikohteista, joita voidaan oppilaitoksen arjessa havainnoiden ja yhdessä toimien arvioida.

RUORI-arviointimenetelmä muodostuu neljästä osa-alueesta:

  • Voimavarat
  • Oppimis- ja työskentelyvalmiudet
  • Yhteistyötaidot
  • Arjentaidot ja asumisen taidot

Jokainen osa-alue sisältää tarkennetut kuvauskohteet.

Missä arviointitietoa voidaan hyödyntää?

RUORI-arviointia voidaan käyttää peruskoulun oppilaanohjauksessa ja urasuunnittelussa, opiskelijavalinnassa, opintojen alkutilanteen kartoituksessa sekä opiskelijoiden henkilökohtaistenopiskelusuunnitelmien laadinnassa. Arviointitulokset käydään läpi hakijan tai opiskelijan (huoltajien) kanssa palautekeskustelussa, jossa sovitaan tarvittaessa myös yksilöllisistä opintoja tukevista palveluista

Hakijoiden kokemuksia RUORIn käytöstä

  • Tein RUORIn ja kaikki kysymykset tuntuivat perustelluilta.
  • Lopuksi lähetin tulokset ohjaajalle ja tallensin ne itelle.
  • Tässä pitää miettiä itteä, ihan hyvällä tavalla. Jos hakis nyt kouluun, löisin tulokset pöytään, ei tartte lähteä juttelemaan tyhjästä.
  • Valmistuin 2017 media-assistentiksi ja siitä heti muutin Tampereelle. Olin jonkun aikaa pajalla, eikä ollu käryä mitä teen. Menin etsivään nuorisotyöhön Silta-valmennukseen ja siellä mietittiin mitä teen ja katottiin pajoja. Luontopaja kiinnosti, luonto kiinnostaa, oon maalta kotoisin. Olin siellä ja odotin pääsyä luontopajalle n 5 kk ja sitten pääsin pajalle ja olin siellä puolitoista vuotta. Ja sit oli aika lähteä pois ja mietittiin mitä sitte nyt. Se kerto OPIKKO hankkeesta ja tulin siihen ensin vapaaehtoisena ennen kuin työkokeilu Sillassa alkoi. Mun tavoite on työllistyminen. Tehtiin se RUORI ja olihan se semmonen itsetutkiskelu ja eihän sitä voi lähteä minnekään ilman, ettei sukella sisimpäänsä. On tehty suunnitelmia. Vastuksia oli välillä vaikea valita ja piti täydentää niitä kirjoittamalla siihen kyselyyn ja käytiin niitä vielä suullisesti läpi. Mun on helpompi jutella asioista. Ei se ollu mitenkään erityisen vaikee tehdä.

Ohjaavan tahon kokemuksia RUORIn käytöstä

  • Toimiva keskustelutyökalu ja menetelmä siirtää tietoa. Tuen ja ohjauksen tarpeesta on joskus helpompi kirjoittaa.
  • RUORIn avulla nousee esiin myös tavoitteita, auttaa opintojen suunnittelussa.
  • Nostaa esiin myös vahvuuksia ja osaamista.
  • Kuvataan toimintakykyä siinä ympäristössä, jossa toimitaan ja havainnoidaan.
  • Laittoi oppilaat miettimään.
  • Voisin käyttää erilaisten oppijoiden kanssa. Selkeä ja visuaalinen.
  • Hyvä, että RUORI-arviointia ei tarvitse täyttää  kerralla, vaan voi täyttää monessa osassa.
  • Erityisopetuksen asiantuntija kertoi, että RUORI-itsearviointi tehtiin työkokeilun aikana. RUORIn tekemiseen käytettiin aikaa noin tunti. Työkokeilija täytti kyselyn itse, ja kysymyksiä käytiin läpi samalla keskustellen. Koosteessa värikoodit kertoivat nopeasti asioita, joista oli hyvä keskustella tarkemmin ja selvittää syitä ja tukitoimia. RUORI oli toiminut hyvin opiskeluun vaikuttavien asioiden kartoittamisen keskustelun avaajana ja keskustelun päätteeksi oli todettu yhdessä, että juuri hän oppii parhaiten tekemällä ja tehdään lukitestit sopivassa kohdassa. RUORIssa nousi esiin haasteet lukemisessa ja matematiikassa. Myös nuoren keskittymisen ja vireystilan kohdalla havaittiin tuen tarpeita ja mietittiin yhdessä sopivia tukitoimia opiskelun ja työskentelyn arkeen.
  • ”Kun tehdään yhdessä, asioita nousee keskustellen esille ja voidaan yhdessä suunnitella tukea ja ohjausta.” Asiantuntijan mielestä ohjaajan tai opettajan on hyvä tutustua RUORIin etukäteen ja miettiä, miten kyselyssä voidaan edetä tarkentavien kysymysten avulla. On myös tärkeä miettiä etukäteen, milloin on hyvä hetki tehdä RUORI-itsearviointi nuoren kannalta, koska täytyy pohtia omaan toimintakykyyn liittyviä asioita.
  • ”Kun ollaan ohjausprosessissa matkassa, RUORI tuo konkreettisesti esille, mistä kiinnostus ja motivaatio nousee, mitkä asiat vaikuttavat motivaatioon ja millaisia tukitoimia opiskelun tueksi on hyvä miettiä”. Asiantuntijan kokemuksen mukaan RUORI on hyvä keskustelutyökalu ja ilman sitä hän ei olisi näitä keskusteluja tällä tasolla käynyt.
  • ”Käyn kaikkien kanssa samat asiat keskustellen läpi ja näin saadaan tietoa asiakasprofiilista”.
  • RUORI-työkalu on kaikin puolin toimiva ja helppokäyttöinen. Tein itsearvioinnin nuoren kanssa yhdessä. Nuori vastaili kysymyksiin ja täydensi vastauksiaan suullisesti. Kirjoitin nuoren täydentämät asiat lomakkeelle. Sain itsearvioinnin aikana arvokasta lisätietoa nuoresta ja nämä tiedot auttavat meitä jatko-opintojen suunnittelussa sekä tärkeän tiedon siirtämisessä toiselle asteelle.
    RUORI- työkalu auttoi sekä nuorta, että minua hahmottamaan nuoren toimintaa ja käyttäytymistä eri tilanteissa. Nuori osasi kuvata mm. omaa jännittyneisyyttään; sitä miten se näkyy käytännössä hänen olemisessaan ja toiminnassaan. Silloin kun nuori kokee epäluottamusta ja ahdistusta, hän kuvaa itseään kiukkuiseksi ja töykeäksi muita kohtaan. Keskustelumme jälkeen hän hoksasi, että on tullut väärinymmärretyksi ulospäin näkyvän kiukkumaisen käyttäytymisensä vuoksi.
    Minulle jäi tunne, että nuori alkoi tämän keskustelun jälkeen ymmärtää omia tunnereaktioitaan ja käytöstään paremmin; ainakin hän pystyi löytämään syy-seuraussuhteita omasta toiminnastaan ja katsomaan tilannetta ulkopuolisen silmin. Nuorta selkeästi harmitti se, että ei voi omalle käytökselleen mitään silloin, kun olo on hankala. Keskustelimme tästä ja tulimme siihen lopputulemaan, että nämä asiat on hyvä sanoittaa uudessa koulussa opettajille auki heti alussa, jotta vältämme väärinymmärrykset.
    Koin, että nuori sai omille reaktioilleen inhimillisemmän näkökulman; eipä ihmekään, että hän on joskus joutunut törmäyskurssille aikuisten kanssa. Ilman RUORI-työkalua emme olisi ehkä päässeet tähän keskusteluun nuoren kanssa. RUORIn kysymykset veivät keskusteluamme kivasti eteenpäin ja minulle tuli tunne, että olimme nuorelle tärkeiden asioiden äärellä. Koin, että hän tuli kuulluksi ja nähdyksi hankalien asioidenkin kanssa. Sain myös selville arvokasta tietoa vietäväksi toiselle asteelle. Tämän tiedon avulla tuemme nuoren sujuvaa siirtymää uuteen kouluun ja pystymme ennakoimaan uudet tilanteet paremmin. Myöhemmin toisen asteen hoks-palaverissa otimme asian esille yhdessä huoltajien kanssa.

RUORIn neljä osa-aluetta

Ota yhteyttä ja kysy lisää

Riina Karvonen
Opiskelija-asiainpäällikkö
040 319 3185
riina.karvonen@luovi.fi

Luovin haku- ja neuvontapalvelut
Jaana Heikkinen
Opinto-ohjaaja
040 319 3625
jaana.s.heikkinen@luovi.fi